Vanha suola janottaa

Olin mitä ilmeisimmin muuttanut mieleni toisen nuoren sankarin varustuksen (ja jopa koko ulkonäön) osalta: maalausjonossa minua odottikin miekalla varustettu soturi. Lisäksi muistelemani jousijätkän lisäksi maalaamatta oli nuijamiesten kolmas karpaasi. Eipä siinä auttanut kuin ottaa härkää sarvista. Toistaiseksi nimetön sankari, yrmeä jousimies ja nuijatrion täydentäjä Nuoren sankarin naama ei ole erityisen onnistunut - se oli varsin mieto muodoiltaan ja täten tuotti suuria ongelmia vähäisen yksityiskohtaisuuden esille tuomisessa (en kyllä siltikään pidä lopputulosta kuin hädin tuskin tyydyttävänä). Nuijamiehen viikset ovat hieman vinot ja kaikenlaista pikkuvirheitä varmasti jäi huomaamatta. Jälleen jätin myös jotain kinkkisiä ja kenkkuja yksityiskohtia tietoisesti maalaamatta niiden liian korkean vaikeustason tähden. Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen kuitenkin tulokseen. Reilu puolen vuoden paussin aiheuttama kankeuskin kului yllättävän sukkelaan pois maalaustyötä

Odotellessani sormeni syyhyten toimintaan pääsemistä pläräsin sääntökirjaa (sähköisesti) edestakaisin kuin hullu. Huomasin myös, että taukoni aikana harrastustoiminta oli levinnyt myös videotuotannon puolelle. Tai sitten en ollut vain aiemmin törmännyt. Yhtä kaikki, lääkitsin akuuteinta näpertelykuumetta varsin hyvin makuuni maistuneilla Tabletop Minionsin Uncle Atomin harrastevideoilla ja Guerrilla Miniature Gamesin Ashin videoiduilla taisteluraporteilla. Paketti saapui Fantasiapeleiltä ja samoin saapui lapsuudenkodistani surkean kokoinen jäämistöni (siihen verrattuna, mitä oli). Ilokseni sain kuitenkin huomata, että kaikenlaisen sälän seasta paljastui paluuprojektilleni (jonka sisällön olet varmasti välkkynä arvannut otsikosta) varsin hyödyllistä muovia: olin jättänyt syystä tai toisesta ostamani Keisarikunnan kymmenen state trooperia ja tykin miehistön myymättä. "Haa!" ajattelin. "Näitähän voin käyttää sankareihin." Tokihan nimittäin marienburgilaisten san

Joskus noin vuosi sitten alkoi tuntua, että elämäni saattaisi kaivata jotain puuhastelua; jotain käsillä näpertämistä ja varsin rajallisen taiteellisen silmän tyydytystä - kenties myös jotain, jossa aivojen mielikuvitusnystyröitä voisi kutkutella ja taivutella mielenkiintoisiin ja jännittäviin asetelmiin. Olen toki videopelini pelannut ja pelaan edelleen, mutta tällainen virtuaalinen puuhastelu selvästi oli jättänyt jonkin puuhastelunystyräni tyydyttämättä. Oli siis tartuttava härkää sarvista ja kirjauduttava mainiolle sotavasara.net -sivulle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Kirjauduttuani ja foorumia tovin selailtuani huudahdin "Voi helvetti sentään!" (Tai ainakin olisin voinut huudahtaa.) Kenenkään minua konsultoimatta Games Workshop oli päättänyt tappaa Warhammer Fantasy Battlen ja korvata sen pelillä, jonka loreen ja maailmaan en edes halua tutustua (vanha kunnon ennakkoluulo?). Tämä suuri mullistus sai minut varsin apeaksi - olinhan ajatuksissani figupuuhast

Lienee hyvä idea alottaa blogi turisemalla siitä, mikä minut alun alkaen harrastuksen pariin ohjasi. Täten siis seuraa murheellinen tarina:  Oli kaunis kesäilta kun erään äitini luona vierailleen henkilön itseäni vanhempi (ja kaiketi hieman salaa ihailemani) poika kaivoi repustaan esille Warhammer Fantasy Battlen juuri ilmestyneen kuudennen laitoksen sääntökirjan, jonka selailua hämärässä teltassa sain seurata. Ja voi pojat! Yksitoistavuotias minä oli myyty jo sääntösivujen kuvituksen kohdalla, mutta lopullisen täystyrmäyksen aiheutti ( kenties tämä , en ole koskaan kyseistä sääntökirjaa omistanut) kuva Keisarikunnan keihäsmiesrykmentistä aurinkoisine kilpineen ja paksuine keihäineen. Sain muutaman kaverini innostumaan ajatuksesta kerätä, koota ja maalata kalliita sotaukkeleita (ja kenties jopa pelata hurjia pelejä, joskin jokainen meistä ymmärsti sääntöjen englanninkielisyyden olevan suuri haaste). Yksi kavereistani päätti alkaa kokoamaan örkkiarmeijaa, toinen taas korkeahal